Varmaan yks odotetuimpia asioita transitioprosessissa on hormonihoidon alottaminen. Siinähän tapahtuu jatkuvalla syötöllä kaikenlaisia muutoksia, toki vaihtelevalla vauhdilla mutta tapahtuupa kuitenki. Niistä raportoidaan pitkin nettiä tavalla tai toisella, ja seurataan muiden muutoksia.

Mutta appajee, nuo erot muutosten tahdissa aiheuttaaki välillä päänvaivaa. Yks hyvä esimerkki tuntuu olevan (ainaki näin oman kokemuksen perusteella) parran kasvaminen. Toinen on ollu vuosia testoilla ja saa hyvä jos amisviikset aikaan kun taas toinen pystyy vuoden sisällä pukkaamaan naamaansa viikinkiparran.
Siinäpä sitä sitte jupistaan hiljaa itekseen "miksei mullaki" ja ehkä mietitäänki että onko omissa testotasoissa jotain vikaa, onko annostus oikea.

Se vaan ny sattuu olemaan niin, että ne joille näitä muutoksia tapahtuu anteliaalla tahdilla kertooki niistä eniten. Helppohan sitä parran kasvamista on hehkuttaa ku se ilmestyy muutaman hassun kuukauden aikana ku taas toinen - ties kuinka iso - poppoo odottelee vuosia ensimmäisiä leukakarvojaan.

Toisaalta, tää kyllä pätee varmaan kaikkiin niihin odotetuimpiin ja kivoimpiin muutoksiin. Tietty riippuu ihan ihmisestä mitä muutoksia pitää kivoina. Eihän kaikki tykkää parrasta saatika sitte muusta karvankasvusta.

Ite oon tosiaan ollu testoilla joulukuusta 2012 eli tänä vuonna tulee kolme vuotta täyteen. Kuulun näihin jotka odottelee edelleen kärsivällisesti kunnon partakarvojen ilmestymistä. Amisviikset - ja aika helvetin törkeät sellaset - saan kyllä kasvatettua muutamassa viikossa ja vasta nyt on alkanu ilmaantua paksumpia karvoja leukaan. Kaiken lisäksi mähän oon vielä luonnostaan blondi eli ne on vaaleitaki to top it all off.
Muullaki tavalla karvottumisen lisääntyminen on ollu niin ja näin. Jalkoihin ja käsivarsiin kyllä ilmesty anteliaasti karvaa - käsivarsissa se on tosin täysin vaaleeta - mutta näin niinku muuten en oo näiden parin vuoden aikana muuttunu yhtäkkiä apinaksi (vaikka emäntä kuinka muuta tahtooki väittää). Ei oo rintakarvoja eikä mitään autobahnin levystä pornoviivaa (se on pelkkä tupsu tbh) eikä todellakaan mitään pröystäilyn arvosta pukinpartaa tai pornoviiksiä. Nyt vaan kävi näin ja näillä mennään.
Ajattelen tätä vaan positiivisesti. Mikäli ensimmäiset kunnon partakarvat kasvaa justihinsa viiksien ja leuan alueelle niin siinähän on jo komea alku suht hyvälle tyylille. Parempi näin ku awkwardit random karvatupsut pitkin poskia.

Ei mulla ny muuta tällä kertaa. Ajattelin tämmösen lyhkäsen pätkän suhauttaa tänne kaiken kansan luettavaksi. Ehkä jollaki helpottaa oloa ku löytää jonkun toisenki jolla ei ny oo menny ihan nallekarkit tasan tän karvotusosaston suhteen näin useammanki testovuoden jälkeen. Ainaki itelle oli helpottavaa ja ehkä vähä rohkasevaaki löytää "kohtalotovereita".

(P.S. Meen ens kuun 11. päivä käymään hormonipolilla kontrollissa. Jee jee, VR ryöstää mut.)