No, onhan siitä jo vähitellen pari päivää.
Aikasemmista tiedoista poiketen, meikäläisen operoiki plastiikkakirurgi Minna Ristiniemi eikä Timo Halonen, jolla olin käyny esikäynnillä.
Älkää kysykö miksi.

Mutta tosiaan. Päädyin jo keskiviikkona äiteen ja isäpuolen työ niin siitä sitte isäpuoli nakkas mut ja äiteen torstaiaamuna sairaalalle. Jostain kumman syystä kaikenlainen jännitys/ahdistus/stressaus oli täysin olematonta melkeenpä siihen asti ku mua ruvettiin kärräämään itte leikkaukseen. Veikkaisin osasyyks just äiteen paikalla oloa mutta tiiä häntä. Vaihtoehtosesti oon vaan niin helvetin hyvä.

Anygays. Taisin ilmottautua osastolle pikkusen ennen seittemää mutta mikäs siinä, mulle näytettiin huone ja käskettiin vaihtamaan vaatteet. Eli se kiva takaa aukioleva kaapu, tukisukat (lol wut) ja VÄHINTÄÄN kymmenen kertaa aivan liian isot ja ah niin seksikkäät sairaalabokserit! Repeiltiin niille äiteen kans aika lahjakkaasti... Meikäläistä olis varmaan mahtunu kolme kappaletta niihin...
En ny tarkalleen kelloa kytänny mutta joskus ennen kaheksaa mua sitte alettiin ryysätä kohti leikkaussalia. Siinä aiemmin hoitaja kävi tökkäämässä mulle ranteeseen semmosen sairaalarannekkeen ja sano, että tällä pääsee sitte kaikkiin laitteisiin. Mutta tosiaan siinä matkalla kohti itse operaatiota alko vähäsen jännitellä eikä sitte taatusti se jääkaapin kylmä leikkaussali auttanu asiaa. Joo, olihan siinä lämpöpatja mutta paljoako siitä on hyötyä ku vaan selkää ja persausta lämmittää...
Toisaalta, eipä sitä kauaa ehtiny suremaan ku ne rupes ettimään vasemmasta kädestä suonta mihin saisivat tippakanyylin tungettua. On se hassua ku yleensä suonet on pinnassa ja helposti saatavilla mutta heti ku niitä tarttis niin eheeeei... Nukutuslääkäriki sano, että ei nää suonet pienet oo, näähän on olemattomat. Niinpä joo, en saanu mitään esilääkitystä, liekö sen takia ku olin kuitenki aika viilipyttynä mutta sain siinä sitte tipan kautta jonku vähä tujumman kipulääkkeen, joka kuulemma saatto VÄHÄ tuntua päässä. VÄHÄN? Jessus mikä humahdus! Onneks olin siinä leikkauspöydällä! Mutta nukutus itessään oli veikeä kokemus... Sitä vaan simahti...

Ja seuraavaks havahtu heräämöstä. Jomotti, vilutti, seinäkello naksutti ärsyttävästi ja sitte vielä verenpainemittari täytty vartin välein, sjdkhfajshdkask. Noh, sain sitte kipulääkettä ja lämpöpeitteen ja -puhaltimen ku valitin kylmyyttä. Sen jälkeen oliki taas hyvä nukkua pari tuntia...
Siinä kello kahen jälkeen mut sitte vietiin takasi osastolle. Äitee kovasti ihmetteli miten mä olin hereillä ja oikeesti aika virkeeki. Huomasin vaan, että heti ku katos oheistekeminen eli juttelu niin aloin sammua. Enkä ny pakosta nukahtaa... Sitä vaan yhtäkkiä havahtu siihen, että mulla on silmät kiinni mutten nukkunu. Se oli outoa.

Liikkuminen oli aika rajottunutta eikä tuntunu mukavalta. Käytin sitä sairaalapetiä siinä hyväkseni ku piti päästä vähä pystysuorempaan asentoon syömistä varten (jauhelihakeittoa, hyi). Enkä meinannu saada nukuttua yöllä ja lopulta siinä vähä ennen kolmea annoin periks ja pyysin jonku unipillerin... Lol. No okei, telkusta tuli kaikkea kivaa niin myöhään, kuten Nolot vartalot, hähää.

Seuraavana aamuna ryysättiin sisään ottamaan verikoetta ja jossaki vaiheessa kirurgi pämähti paikalle ja poisti rinnalta semmosen paksumman sidoksen, jonka alla tikit ja dreeniröörit oli. Se taiski olla koko systeemin kivuliain osa, nuo lääkepuolen liimat on lievästi sanoen ärhäköitä ja mä en kuitenkaan oo kovin karvatonkaan tapaus (ne ei vaan näy ku pitää olla blondi).
Mutta sieltä altapa paljastu oikeen kivannäkönen rintakehä! Hassua kuinka luonnolliselta se tuntu heti alusta asti. Tämmönen sen on aina kuulunuki olla.
Mutta njees, molemmin puolin tehtiin viillot, jotka on ny tikattuina haavateippien alla. Ompeleet on ilmeisesti kaikki sulavia ja haavateipit saa olla sen 3-4 viikkoa. Mut kotiutettiin dreenien kanssa - eli mulla on molemmin puoli tämmöset scifi-putket niinku emäntä sano - ja saan poistattaa ne terveyskeskuksessa maanantaina.
Nännit on ihan alkuperäsellä paikallaan ihossa eli eivät oo siirteinä. Ja ne on tunnottomat, hahaa. Tökin niitä sairaalassa ja naureskelin ku oli niin outoa. Mutta joo, tässä vaiheessa näyttäsivät vielä olevan pikkusen alhaalla mutta hei haloo, leikkauksesta ei oo vielä ees kahta vuorokautta. Mutta eipähän tartte pelätä sitä, että tipahtaisivat pois.
Kaiken kaikkiaan oon kyllä tyytyväinen siihen miltä rintakehä näyttää jo tässä vaiheessa. Vielä kivempaa on sitte ku saan nää fucking dreenit pois. Ei oo kivaa raahata kahta kassia mukanansa, joka paikkaan (vaikka tästä saaki tehtyä hienon vitsin, että tältäkö tuntuu olla mulkku *ba-dum-tish*).

Seinäjoen sairaalalla ei vaan ollu mitään sopivan ISOA tukikäärylettä vai mikä tukigrip ny onkaan, niin sain sitte ihan sieltä luvan ja siunauksen käyttää binderiä sen sijaan. Mikäpä tässä ku tää malli menöö tiukasta hihattomasta paidasta eikä mee enää rullalle mistään ku ei tartte niin tiukalle riipiä.

Tässäpä tää ny menee särkylääkkeiden kanssa. 1g parasetamolia ja 600mg ibuprofeiinia kolmesti päivässä. Kunnon tropit.
Täytyy vaan pitää kissiä silmällä ettei se hyppää syliin ku makaan sohvalla ku se hyppää justihinsa rinnan päälle aina. Tuntuu raukka olevan vähä hämmentyny.