Jups, oli tosiaan läheistapaaminen jossa oli mukana äitee, isäpuoli ja täti. Emäntäki olis tullu mukaan mutta se tuli kipeeks niin ei sitte päässykään.

Paikalla oli sairaanhoitaja Satu Syrjänen, joka on mulle tuttu tutkimusjakson ajalta jo parilta käynniltä ja sosiaalityöntekijä, jonka nimeä en muista. Oli meinaan eri ku kenellä kävin tutkimusjaksolla.
Mutta juu, siinähän ne ny kyseli, että millasia tunteita ja ajatuksia tää mun prosessi on herättäny ja silleen. Äitee ja täti ny siinä vetisteli joissaki kohdin. Itelläki meinas vähä pettää pokka ku tuli puheeks äiteen ja isäpuolen häät, jotka meni tosiaan aika loistavasti penkin alle omalta osalta mutta tunnekontrolli ku on huippuluokkaa (ei ehkä kovin hyvä juttu) niin siinä mitään päässy.
Saivat siinä tarkempaa tietoa prosessin kulusta ja suurpiirteisestä aikataulusta kaiken suhteen. Aikojen tiimoilta tuli pakostaki puheeks välillä pitkäki odottelut, mitkä ny on periaattees varmaan osaks senki takia, että varmistetaan ettei mieli muutukaan yhtäkkiä ja alkaaki katumaan hoitoja. Tottahan toki tuo ny oli äiteellä yks murhe, että mitä jos. Sosiaalityöntekijä kysy multa iteltä siitä niin tuli vastaukseks lähinnä röhönauru, että just joo. Katuisin varmasti kahta kauheemmin sitä jos en olis lähteny koko prosessiin.
Kovasti oon noiden läheisten mielestä rohkea ku tämmöstä oon lähteny käymään läpi. En ny osaa tohon sanoa juuta enkä jaata. Noh, ehkä se tarttee vähä rohkeutta kattoa itteänsä peilistä ja myöntää asia ittelleen. Siitä vaan on jo suhteellisen pitkä aika ku sen teki niin ei osaa enää ajatella sitä.
Mutta joo, äitee ja täti siinä kovasti mietti, että mummalle pitäs jotenki asiasta saada puhuttua paremmin. Kyllähän sille on sanottu jotain ympäripyöreää mutta eipä se keskustelu ilmeisesti kauan kestäny. En sitte tiiä miten tääki toteutetaan mutta katotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Eipä siis ollu mitenkään kummonen läheistapaaminen, mitään suurta draamaa ollu tai muutakaan. Meni hyvin pitkälti niinku oletinki, lol.
Ittepä palaan Tampereelle ens tiistaina ettimään hormonipolia ja jännäämään saanko heti testoreseptin kouraan vai haluaako ne tutkia ennen ku alkavat hutkimaan, hehe.

Käytiin ton tapaamisen jälkeen vielä syömässä American Dinerissa ja Koskikeskuksessa ku äitee ja täti halus ny välttämättä ostaa mulle jotain vaatteita. Mukaan tarttuki uus huppari, kolme t-paitaa ja kahdet uudet farkut. Lisäks täti osti mulle Madventuresin tyyppien kirjan Mad Manners!
Paluumatka meni hyvin pitkälti nukkuessa (koska auto on paras paikka nukkua, oikeesti) ja yhellä huoltoasemalla lensi purkka leipäkoriinki... Meiän porukassa ei koskaan mee mikään normaalisti. Pohojalaaset käy vähä rymyämäs Tampereella, hoho.