Tänään oli sitten se kauan odotettu ensimmäinen aika TAYSilla Satu Syrjäsen kömmelissä. Hassu juttu, mutta mitään näkyvämpää fyysistä jännitystä ei ollut muuta kuin, että menin nukkumaan joskus neljän maissa... Onneksi oli emäntä mukana ihan jo senkin takia, että hän osaa kulkea Tampereella vähäsen paremmin kuin minä.

Harhailtiin siinä kartan kanssa kuin pahaisetkin turistit pitkin sairaalan aluetta ja molemmat kauhistuttiin kun huomattiin eka tupakointikieltokyltti... Miten niin nikotiiniriippuvuus?
Viitisen minuuttia taisi mennä kirjeessä ilmoitetusta kello 13:sta yli ennen kuin pääsin sitten sisään mutta aika menee railakkaasti kun vieressä on joku, jota härnätä. Itsellä se nyt on yleensä tuo avovaimoke. Raukkaparka.

Jos olisin täysin luottanut ensivaikutelmaan minkä Syrjänen teki niin sanoisin, että on aika vakavan oloinen nainen mutta eipä taida olla sellaista, joka ei välillä edes hymyilisi meikäläisen jutuille. Jos on sana hallussa niin sitä pitää käyttää, hah.
Mutta joo, varoitteli vähäsen etukäteen, että jotkut kysymykset saattavat osua arkaan paikkaan mutta oikeastaan ainut vähäsenkään arahko paikka oli kun alkoi kysellä post-traumaattiseen stressireaktioon liittyviä kysymyksiä (perheväkivalta ei ole kiva juttu).
Kovasti siinä tosiaan oli kysymyksiä isossa paperipumaskassa ja suurimpaan osaan vastasin ei. Lopuksi sitten ympyröin numeroita parista kyselypaperista ja heitin parit ruksit toiselle liittyen sukupuoli-identiteettiin. Sain mukaan sosiaalityöntekijää varten hirviömäisen paperinivaskan täytettäväksi (se tulee vielä aiheuttamaan mulle harmaita hiuksia...), jolle seuraava aika on sitten... Joskus. Ensi vuoden puolelle kuulemma menee, pariin kertaan mainitsi helmi-maaliskuun.
Tästä varmaan voisikin päätellä, että kelpuuttivat meikäläisen tutkimuksiin. Arpa on heitetty ja silleen.

Huomenna sitten alkaakin opinnäytetyön tekeminen... Kiinnostaa niin kuin kilo... sanonko mitä!